Lisäksi saimme luokkamme kanssa suunnitella koulun yhden pienen huoneen. Huoneen olisi tarkoitus toimia tulevaisuudessa eräänlaisena teatterihuoneena, eli siellä säilytettäisiin esityksiin tarvittavia rekvisiittoja, vaatteita, maskeja yms. lisäksi huoneessa pitäisi olla tila pienelle palaverinpidolle 2-4 hlö:ä sekä maskeerauspiste: Meidän ryhmällemme osui seinien suunnittelu. Ryhmä, kuten koko luokkamme on mitä mainioin, mutta kun olen sellainen kirppariluuta, että olisin toivonnut pääseväni suunnittelemaan puvustusta tai huonekaluja. Toisaalta parempi näin, sillä usein kun kirpputoreja lakaisen, etsien jotakin tiettyä ja tarpeellista, niin löydän jotakin hyvin epätarkoituksellista ja mukaani tarttuu jotain ei niin tarpeellista, ja lompakkoni kummasti kevenee... Itse vanhana asiakaspalvelijana otin ehkä hieman liiankin tarkkaan huomioon opettajan heittämän toiveen "burleski" tyylisestä huoneesta, mutta mielestäni pääsimme suunnitelmassa ihan hyvään lopputulokseen. Yksinään suunnitellessa olisin saattanut vetää överiksi, ja huonesuunnitelman lopputulos olisi varmaan ollut kuin Folies Bergère, Moulin Rouge ja Cabaret Artistique olisivat saaneet yhteisen lapsen, ja kullannuppua saisi "ihailla" koulumme tiloissa.
Tässä siis huone ennen, ja jälkeen kuvia toivottavasti pääsen laittamaan tänne ennen kuin koulutuksemme päättyy. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti