Kulttuuriohjaukseen tutustumisen viimeinen päivä

Elippäs aika rankka viikko on takana. Maanantaina oli se senioriohjaus, tiistaina taas lähdettiin Evolle vaeltamaan, paluu oli keskiviikkona. Ja kun tuo vaeltaminen ei ole lainkaan minun juttuni, niin se söi naista rotan lailla. Sekin on hassua että niin paljon kuin sitä metsikössä rämpimistä vihaankin, niin silti reissu oli (kiitos ihanan luokkani) aivan mahtava. Oli upeaa huomata kuinka kaikki auttoivat toisiaan, ja kuinka hyvin toiset otettiin huomioon. No ehkäpä kirjoitan tuosta retkestä joku kerta enemmän tänne, ihan omana osionaan, nyt en jaksa, sillä kuviakaan en saa siitä, kun kännykkäni jossa kuvia on sanoi juuri sopimuksen irti. Itse ottamani valokuvat tallentuvat automaattisesti Skydriveen, mutta kaikki retken valokuvat olivat muiden ottamia, ja Whatsappissa jaettuja, sillä oman kännykkäni akku oli niin huono, ettei kestänyt paljon mitään. No mutta olihan tuolla alkujaarittelulla taas pointtikin: Niin paljon kuin vaeltaminen olikin syvältä suolesta, niin paljon taas kulttuuriohjaus oli minun juttuni. Meidän piti valita yksi kuva joka kuvasi tuntemuksiani koko kurssista, valitsin seuraavan:

Eli yksi kuva kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa: Kuin kala vedessä. Niin kotoisaksi tunsin oloni näillä tunneilla. Viimeisenä päivänä kävimme kuuntelemassa Lahden kaupungin orkesterin kenraaliharjoituksia, ja vaikka tuon tyypin klassinen musiikki ei minua sykähdyttänyt, istuin silti salissa huomattavan paljon mieluummin kuin rämmin metsikössä. Lopuksi piti valita kuva joka kuvasti mielipidettäni opettajasta, ja kirjoittaa terveiset / palaute. 

Olin hieman kuumeessa, joten en muista tarkalleen mitä opettajalle kirjoitin, toivottavasti jotakin edes suunnilleen järkevää. Kuva kertoo lämpimästä fiiliksestä joka minulle on tunneilta jäänyt, ja kuinka Johanna ohjaa meitä ryhmän ulkopuolelta seuraten, olemalla paikalla, mutta kuitenkin antaa ryhmän itse kehittyä. 

Sirkushuveja ja leipää (porkkanakakkuupas) senioreille

Kävimme ohjaamassa maanantaina 15.9. vuorostamme niitä senioreita Wanhassa Herrassa. Ryhmämme koostui veteraaneista, ja koska itse olin tutustunut jo senioreiden ohjaamiseen Monitoimikeskus Takataskussa, odotin tätäkin aivan innolla. Tietysti pientä jännitystä oli tässäkin havaittavissa, mutta ei suuressa määrin. Vaikka tehtävä pitikin tehdä ryhmänä, niin taisin ottaa aika paljon vetovastuuta tässä ohjaamisessa. Huomasin sen jo aiemmin, mutta kun mietin asiaa, ja asetin itseni luokkatovereideni asemaan, ajattelin että tällä kertaa annan itseni sen tehdä. Jos mietin itseäni 16 vuotiaana, olisi senioreiden ryhmän ohjaaminen tuntunut todella jännittävältä, enkä olisi itse siihen pystynyt. Täytyykin siis todella ihailla yhtä ryhmämme jäsentä, joka vetäisi jumppaosionsa todella hyvin, ja ilman minkäänlaista muistilappua. Todella hyvin meni.

Mitä me sitten teimme? Aiemmassa kirjoituksessani kerroin että ryhmältä oli tullut toive, että vetäisimme yhteislaulua ja tuolijumppaa. Mainitsin myöskin siinä että noilla toiveilla saa korkeintaan sulavasti 1/2 tunnin ohjelman vedettyä. Lisäksi tarjosimme aluksi kakkukahvit porukalle. Varasuunnitelmana oli "oululaiset murresanat", ja onneksi se oli matkassa, sillä aikaa meni palautteen antoineen tasan tunti.
1. Joimme aluksi kahvit ja hieman höpöttelimme niitä näitä.
2. Lauloimme yhteislaulut niin että olin tallentanut laulettavat kappaleet tietokoneelle, ja soitimme taustalla niitä, samalla kun lauloimme tulostamistamme papereista mukana. Emme laulaneet lauluja yhteen pötköön vaan otimme aluksi yhden, tunnin puolessa välissä yhden, ja lopuksi vielä yhden. Ehdimme laulaa Tapio Rautavaaran "Hummani hei", Esa Pakarisen "Lentävä Kalakukko" ja Juha Vainion "Käyn ahon laitaa" kappaleet.
3. Meillä oli jumppatuokio jonka ohjasimme niin että minä vedin alussa osion jossa heräsimme vasta aamulla sängystä, ja aloitimme päivän kasvojoogalla. Sitten nousimme ylös, keitimme puuroa, puimme, ja suuntasimme metsään. Toinen ryhmäläinen veti metsäosion. Ja lopuksi hartioiden taputtelut.
4. Meillä oli lähes puoli tuntia vielä aikaa noiden kahvitteluiden ja jumpan jälkeen, joten kaivoin esiin pussukan, josta jokainen sai nostaa yhden murresanan. Yhdessä sitten arvuuttelimme mitä sanatarkoitti, tai toiko se jollekin jotain muuta mieleen.
5. Lopuksi oli palautteen anto: Olin tulostanut laput joihin olin merkannut 1-3 arvosanat, 4:stä eri kategoriasta: Ohjaajien innostuneisuus, ammattimaisuus, ohjelman suunnittelu ja toteutus. Lisäksi olin laittnut kohdan muuta, johon sai laittaa esim. toiveita, jos joskus tulisimme uudestaan heitä ohjaamaan. Muuta kohtaan tuli pari "lisää" ja "tulkaa uudestaan" palautetta. Arvosanaksikin saimme 2,8 / 3 eli ei lainkaan pöllömmin.
Niin paljon oli kamaa kannettavana tuonne ohjaukseen että tää vanhus ei jaksanut enää kantaa kaikkea joten tyylillä mentiin taksin kyydillä...:)

Draamaprosessi Felmanniassa.... siis että mit?

Minua harmittaa todella paljon ettei tästä päivästä tullut otettua yhden ainuttakaan valokuvaa, sillä tämä oli tähän astisista koulupäivistä ehdottomasti mahtavin. Meillä oli Shakespeare tunnilla aiemmin yhden päivän osuus se että katsoimme elokuvan Romeo + Julia (1996) Sisällytimme tämän myös tähän päivään, niin että toimme elokuvassa olevat kaksi "jengiä" Capuletit ja Montaguet (Sharks and Jets 1961) mukaan tehtävään.

1) Päivä alkoi jakamalla luokka kahteen "jengiin", jotka alkoivat ensin varastamaan toisiltaan käsiin sidottuja jengitunnusmerkkejä eli valkoisia tai punaisia naruja, samaan aikaan koskemalla toista päähän ja huutamalla "Buujaa!" Tällöin vastapuolen jengiläinen joutui pesään, josta oma jengiläinen saattoi tulla pelastamaan käsiin koskemalla ja huutamalla "Hatatataa!"
Hetken pelattuamme näin vaihdettiin kosketus niin että piti saada toisen nilkat kiinni, ja huutaa tuo "buujaa". Pyörin lattialla, ja jalkani olivat välillä mitä oudoimmissa asennoissa, kun yritin välttää ettei kukaan saanut toista jalkaani kiinni, vaikka toisen oli saanutkin. Vaikka valokuvia päivästä ei jäänytkään, on polvissani komeat mustelmat muistona.

2) Tämän jälkeen meidän tuli keksiä ryhmällemme nimi, logo, mitä edustamme, minkälainen jengi olemme (organisaatio:johtajuus tms)  ja pieni esittely. Tässä kohtasimme aluksi pieniin ongelmiin: Kaikki eivät ajatelleet jengeistä täysin samoin. Omaan mieleeni kuulleessani sanan jengi nousee ensimmäisenä moottoripyöräjengi, Bloods and Crips tai sitten tuo aiemmin jo mainitsemani Sharks and Jets. Eli itse käsitän jengillä jollakin tasolla organisoitua ryhmää, jolla on selkeästi johtohamo. Ihmettelin kun väittelimme asiasta että mikä ihme tässä on kun osa kivankovaa väitti ettei jengeissä ole johtohahmoa. Sitten sen hokasin: Suomessa sanaa "jengi" on käytetty kautta sen syntyhistorian liian löyhästi. Monesti kun Suomessa puhutaan jengistä, "Jengit sotajalalla"tarkoitetaan itseasiassa nuorisoryhmää, ei jengiä. Esimerkiksi ruotsalainen The Enget Gäng, vaikka tästä käytettiin nimeä jengi, katsoivat Ruotsin viranomaiset ettei se itseasiassa ollut jengi, sillä heillä ei ollut selkeää hierarkiaa, vaan pääsääntöisesti rötöstelyistä vastasi yksi kaksi tyyppiä. He katsoivat kyseessä olevan laajalle levittäytyneen nuorisoryhmän, ei siis jengin.
No mutta tästä väittelystä selvisimme, kun päätimme jatkaa muiden asioiden miettimistä. Mielstäni ei kannata jauhaa jos toinen on tiukasti jotakin mieltä. Se ei edistä ryhmän asiaa, ja kun tästä asiasta jauhaminen lopetettiin, alkoikin loistoideoita ryhmältä tulemaan.
Jengimme oli "Sähterit" eli Sähläävät Hipsterit, jotka olimme löytäneet toisemme Anonyymeissä Sählääjissä, ja koimme yhteenkuuluvuuden tunnetta tätä kautta. Logomme pipo ja silmälasit. Yhteinen aktiviteettimme oli Triolla "henkailu". Paras kohta ryhmämme esittäytymisessä loistavan tanssimme lisäksi oli Nikon "avautuminen" kuinka vaikeaa on elää sähläämisen kanssa. "Se on niin rankkaa, kun Starbucksissa oot just ostanut uuden kahvin ja oot istumassa pöytään, niin jo taas on kahvit sylissä...joka kerta." :D

3) Dance battle: Eli meidän tuli tanssia kilpaa vastakkaisen jengin kanssa. Siinä sitä tyrät rytkyen jorattiin. Tässäkin oli hieman erimielisyyttä siitä miten battlet koostuvat. Itse olen tottunut että tullaan porukalla esiin, vedetään hetki synkassa ja sitten on henkilökohtaisten / pienempien osien veto. Isona osana tietysti battleissa on (hyvän urheiluhengen vastaisesti) toisen "jengin" dissaus.

4) Viimeisenä oli roolien vaihto, ja jokaisen tuli valita itselleen ammatti, tai jokin hahmo joka olisi kaupungin kokouksessa, jossa mietitään mitä meidän tulisi tehdä kaupungissa riehuville jengeille. Tästähän se riemu syntyi... Olen koko ajan sanonut kuinka mahtava meidän luokka on, mutta tuon tehtävän aikana se tunne vielä vahvistui. En voinut kuin nauraa kippurassa (sain siis hepulikohtauksen) kun luokkamme jäsenet esittelivät itsensä. Päällimmäisenä mieleeni jäivät Usko Rauhanen, kirkon nuorisotyön edustaja, (poika nimeltä) Hellevi, Alibaba, "putkaan vaan" poliisi, Juuso eläkeläinen sekä "mereen" nuoriso-ohjaaja. Esille tulleita ideoita nuorison kaduilta rötöstelemästä pois saamiseksi olivat seuraavat: "Putkaan vaan", "käpylehmä festarit", "rahat säästöön" ja "putkan kautta mereen". :D

Matkalla draamaprosessiin jäin ihastelemaan näiden kukkien täydellisiä värejä

                                             



Aivan Mahtava Päivä!!!!!!

Harrastememessuilla...totaa kuuluuks tää tänne?

No totta kai tämä kuuluu, vaikka kyseessä olikin eri oppiaineen tunnit, ja kyseessä oli harrastemessut, jossa suurin osa harrasteista oli urheilupainotteisia, ja kenties enemmänkin liikunnanohjaukseen littyvää. Kyllä messuilta löytyi kulttuuriohjaukseenkin liittyviä asioita, ja sain ainakin itse ideoita mitä käyttää ohjauksen työvälineenä. Koko messuilta uupui mielestäni esimerkiksi musiikkiin liittyvien harrastusten edustajat.

Vanha tynnyripötsi

Meitä rohkaistiin kokeilemaan mahdollisimman montaa aktiviteettia, niinkuin ainakaan meidän ryhmä olisi mitään rohkaisua tarvinnut, sillä kiersimme ja kokeilimme kaikkea, mikä ei ollut meidän tai muiden terveydelle haitallista. Ja muutenkin luokkamme on kyllä todella innolla aina mukana. Saimmehan toki tehtäviäkin, ettei koko päivä menisi pelkkään "messuhengailuun", ja kun aikaakin oli kuitenkin 5 tuntia. Saimme tehtäväksi haastatella ainakin 3 eri pisteen ohjaajaa, ja kysellä liudan kyysmyksiä heiltä.


Suosikkipisteeni oli Nuorisoteatterin piste, sillä heillä oli ihastuttavia rooliasuja, peruukkeja, hattuja jne. ja niitä sai kokeilla.
Tämä vaatefriikki, näytelmienrakastaja kun päästetään valloilleen, niin tuossa

Nuorisoteatterin pisteessä.

<----- lopputulos. Olisin voinut viettää koko päivän tässä pisteessä, mutta kaipa sitä on ajateltava muitakin (: Tässä pisteessä oli myöskin aivan parhaat ohjaajat. Kaikkien valitsemiemme pisteiden tyypit olivat todella mukavia, mutta tässä aivan über-mahtavia. Esimerkkinä yksi vastaus: Mikä sai sinut alkuaan kiinnostumaan tästä alasta? Vastaus pienen pohdinnan ja punnitsemisen jälkeen: "Halu saada naisia". Eikäääää, niin mahtavaa.

Tikkutanssi

Pomppulinna ei pelittänyt

Keilatessa kivempaa

Miikas Angel's

Käsitöiden lumoissa

Kuinkas se ohjaaminen sitten menikään?

Aamu auringon sarasteessa suuntasimme jännitystä kihisten takaisin Onnelantien päiväkodille, jossa oli ensimmäisen varsinaisen ohjaamistyön aika. Keräännyimme odottelemaan koko luokkaa. Rehellisesti sanottuna, en oikeastaan tiedä jännittikö muita, mutta itseäni ainakin. En ole aiemmin lapsia ohjannut, ja kokemukseni lasten kanssa työskentelystä ovat muutenkin aika rajalliset. Satunnaisia, hyvin harvoja lapsevahtikeikkoja on kertynyt vuosikymmenien saatossa vain muutamia.

Olimme päättäneet tehdä jotakin käsillä sillä tila jonka valitsimme soveltui parhaiten tällaiseen puuhasteluun. Valitettavasti taisin jännittää sen verran etten muistanut varsinaisesta ohjaustilanteesta ottaa yhden ainuttakaan valokuvaa...
Ohjaamistilanne todisti sen mitä olen aina sanonutkin: Kokemus ja ikä eivät välttämättä kulje käsikädessä. Nuoremmat ryhmäni jäsenet vetivät esikoululaisten ohjaamisen todella hyvin, kun taas itselläni oli ongelma saada oma ryhmäni innostumaan, ja kokemattomuuteni esikouluikäisten ohjaamisessa kyllä näkyi. Kiva päivä kuitenkin oli. Olimme varustautuneet todella hyvin, ja siltä osin kaikki meni mainiosti. Aikaa koko ohjaamisen suunnitteluun olisi voinut olla hieman enemmän, mutta vain hieman.

Risto Räppääjä? 

 Teimme malliksi yhden Risto Räppääjä naamarin edellisiltana. Koulullamme oli tekemiseen oivallisesti sopivia kokonaan karheapintaisia pahvilautasia. Näihin oli siis helppo tehdä naama ja lisätä sivuihin vain kuminauhat. Ideana oli se että eskarilaiset voisivat tehdä jonkin hahmon Risto Räppääjä kirjasta tai luoda oman hahmonsa. Hienosti lapset suoriutuivat, mutta kuten sanoin en muistanut heidän teoksistaan ottaa valokuvia. Mutta tästä osoitteesta NUVAN14OKO eskariohjaus löydät opettajan Magestolla tekemän video koosteen koko päivästä.

Jonne Jodlaaja?

Päivän päätteeksi tietysti oli ohjaamisen kannalta tärkein osuus, eli purku. Meidän tuli miettiä + ja - omasta ohjaamisesta, ja valita valokuva joka kuvasi päivän fiiliksiä parhaiten. Valitsin itselleni siis valokuvat "APUA" ja "sydän kynttilä". Apua kuvasi alkupäivän fiiliksiä, ja lämpimänä hehkuva kynttilä sitä kuinka hyvä ja lämmin fiilis koko päivästä jäi. Nuo purkutilanteet ovat mielestäni todella mielenkiintoisia, kun on mahtava kuulla miten erilaisia ajatuksia jokin on toisissa herättänyt.

Itse asiaan, eli kulttuuriohjausta tekemään

Perjantaina suuntasimme koko luokka tutustumaan ensimmäisiin kohteisiimme jossa pääsemme pureutumaan kulttuuriohjauksen ihmeelliseen maailmaan. Aika nopealla aikataululla, ottaen huomioon että koulu alkoi vasta kolme viikkoa sitten, mutta ala on sellainen, ettei tätä oikein kirjoista lukemalla opi, vaan tekemisen ja virheiden kautta. Ensin suuntasimme Onnelantien päiväkodille, jossa tutustuimme Koiramäen eskarilaisiin. Heillä on meneillään Risto Räppääjä projekti, josta saimmekin oivan suunnan mistä ohjaustamme alamme suunnittelemaan... Oiva muutoin, kun on hyvä olla jokin kiinnekohta mistä lähteä suunnittelemaan, hankala siksi että Risto Räppääjän kohdalla minulla on aukko sivistyksessäni. Olen kirjasarjasta kyllä kuullut, enhän ole tynnyrissä elänyt, mutta siihen tietoni sitten päättyvätkin. Aikataulukin on niin tiukka etten tiedä ehdinkö mistään käsiini hakea kirjaa "Risto Räppääjä ja kauhea makkara", jotta voisimme ideaa kehittää. Lisäksi koko ohjaukselle on aikaa 10 min / ryhmä, joten tulee olemaan todella haastavaa saada jotakin kehittävää tehtyä tuossa ajassa.

Onnelantien päiväkodin kaunis miljöö.

Tällaisia eri pisteitä eri toiminnoille pikaisella 5 minuutin kävelykierroksella iski silmään

Tämän jälkeen suuntasimme Lahden vanhusten asuntosäätiön hyvinvointikeskus Wanhaan Herraan, jossa taas tulemme tekemään toisen kulttuuriohjauksen tehtävämme. Tähän onkin sitten pai viikkoa aikaa, mikä onkin hyvä, sillä asiakasryhmämme toiveista koostetusta tunnin mittaisesta ohjaushetkestä saa sujuvasti tehtyä n. 1/2 tunnin ohjauksen, joten haluaisin vielä olla hieman yhteydessä kohderyhmäämme, ennen kuin ohjelman lukkoon lyömme. Mielestäni tällaisessa ohjauksessa on tärkeää mennä ryhmän ehdoilla, ja kunnioittaa asiakkaiden toiveita, varsinkin kun kyseessä on iäkkäiden ryhmä. 

Niin ja törmättiinhän sitä taas matkallakin kulttuuriin, elippäs street artia parhaimmillaan eli tekemässä jostakin rumasta, arkipäiväisestä ja harmaasta kuten roskapöntöistä kaunista, värikästä ja eloisaa

Uuups

Kävin tuossa koulupapereita läpi, ja huomasin, että taidokkaasti olen unohtanut päivittää tänne ne asiat, mitä en ole niin hauskoina tai kivoina juttuina pitänyt. Tärkeitähän ne koulutuksen kannalta ovat. Valikoiva muisti... Eli eihän kaikki tunnit ole pelkästään tuota minun rakastamaani kulttuuritekemistä ole olleet, kyllähän meillä oli aluksi tietysti hieman teoriaakin, jossa tutustuttiin mitä kulttuuriohjaus on, mihin pykäliin perustuu, mitä käsitteitä on taustalla, kulttuuri kokonaisuutena, tavoitteisiin yms. ja itselleni opettavaisimpana osana kultturisen nuorisotyön työntekijätyyppeihin ja toimintamalleihin. Oli hauska löytää itsensä joistakin tyypeistä, ja miettiä miten voisin parantaa omaa tapaani. Päivästä yhtenä tärkeänä asiana jäi mieleeni se, että taide ja kulttuuri pidentävät elinikää... Ottaen huomioon kuinka paljon nauran, ja minkä verran kulttuuria harrastan, tulen luultavasti pahoista tavoistani huolimatta siis elämään n. 110 vuotiaaksi. Aiheesta artikkeleita mm täällä Kulttuuripidentääelinikää ja Kulttuuriaktiivielääpidempäänkuinsohvaperuna

Lisäksi saimme luokkamme kanssa suunnitella koulun yhden pienen huoneen. Huoneen olisi tarkoitus toimia tulevaisuudessa eräänlaisena teatterihuoneena, eli siellä säilytettäisiin esityksiin tarvittavia rekvisiittoja, vaatteita, maskeja yms. lisäksi huoneessa pitäisi olla tila pienelle palaverinpidolle 2-4  hlö:ä sekä maskeerauspiste: Meidän ryhmällemme osui seinien suunnittelu. Ryhmä, kuten koko luokkamme on mitä mainioin, mutta kun olen sellainen kirppariluuta, että olisin toivonnut pääseväni suunnittelemaan puvustusta tai huonekaluja. Toisaalta parempi näin, sillä usein kun kirpputoreja lakaisen, etsien jotakin tiettyä ja tarpeellista, niin löydän jotakin hyvin epätarkoituksellista ja  mukaani tarttuu jotain ei niin tarpeellista, ja lompakkoni kummasti kevenee... Itse vanhana asiakaspalvelijana otin ehkä hieman liiankin tarkkaan huomioon opettajan heittämän toiveen "burleski" tyylisestä huoneesta, mutta mielestäni pääsimme suunnitelmassa ihan hyvään lopputulokseen. Yksinään suunnitellessa olisin saattanut vetää överiksi, ja huonesuunnitelman lopputulos olisi varmaan ollut kuin Folies Bergère, Moulin Rouge ja Cabaret Artistique olisivat saaneet yhteisen lapsen, ja kullannuppua saisi "ihailla" koulumme tiloissa.

Tässä siis huone ennen, ja jälkeen kuvia toivottavasti pääsen laittamaan tänne ennen kuin koulutuksemme päättyy.

Sillisalaatti osa 2.

Halusin kirjoittaa tämän päivän tehtävät kahteen eri osioon, koska itselleni on jotenkin helpompi miettiä, mitä kaikkea tänään tulikaan tehtyä ja koettua, jos en yritä kaikkea samaan kirjoitukseen ahtaa. Eli "sillisalaatiksi" nimeämäni päivän varsinainen kotitehtävä oli seuraavanlainen: Saimme lista erilaisista sanataideharjoituksista. Niistä meidän piti valita mieleisemme tehtävä ja toteuttaa se. En luettele tähän mitä kaikkia tehtäviä lapussa oli, vaan kerron vain mihin itse päädyin. Olen joskus vuosisadan vaihteessa kirjoittanut pienen tekstin "jokamiehen eräopas: osa 1", joka on simuloitu sieniretki. Tuo teksti päätyi hyvin pieneen levitykseen aikanaan, sillä tuolloin tuntemani hengentuotteiden jakotapa oli faxi...Kyllä luit oikein faxi... No on siis sanomattakin selvää että kirjoittamani teksti siis jäi pahvilaatikon pohjalle lojumaan vuosiksi, ja tänään sain syyn kaivaa sen esiin. Yksi tehtävistä kun oli seuraavanlainen: Kiperät tilanteet. Tutustu tiukkojen tilanteiden käsikirjaan, ja luo oma humoristinen ohje kiperään tilanteeseen... Luomassani tekstissä ei toki ole kyseessä kiperä tilanne, mutta kyseessä on humoristinen ohje kuinka simuloida sieniretki, joutumatta poistumaan asunnosta, hirvikärpästen, karhujen ja kaikkien muiden metsän pelottavien otusten sekaan. 

JOKAMIEHEN ERÄOPAS:

Näin syksyn saapuessa ja sienisadon kasvaessa, on jokaisen penkinkuluttajan lohduttavaa tietää, ettei tarvitse nostaa ahteriaan ja suunnata lähimpään pöpelikköön kokeakseen sienimatkan ihanuuden. Tässä vinkkejä kuinka voit simuloida itsellesi kyseisen kokemuksen:

Hankaa jalkasi hiekkapaperilla rakkuloille, pistä kolme numeroa liian suuret kumisaappaat jalkaasi ja mene seisomaan jääkylmän suihkun alle. Muista ottaa mukaasi koppa, jonka ole täyttänyt biojäteastiasta löytyneillä tähteillä. Jääkylmän veden virratessa niskaasi on kiva arvuutella mikä kopan sisällöstä on syötäväksi kelpaavaa ja mikä taas myrkyllistä.

Pue lapsille (jos ei ole omia, niin naapurisi lainaa varmaankin mielellään omiaan) hiostavat sadevarusteet päälle, selitä heille tunnin ajan, kuinka se on pakollista koska olette menossa märkään metsään. Tämän jälkeen menette täysissä sadevarusteissa seisomaan kymmenen 250 watin hehekulampun eteen ja kuuntelet kullannuppujen jatkuvaa marinaa seuraavan kahden tunnin ajan.

Yksi sieniretken jännittävimpiä puolia on, jos sattuu eksymään keskelle tuntematonta korpea. Kokeaksesi tämän ”survival” tunteen toimi seuraavasti: 

Tyhjennä kännykkäsi akku juuri siihen pisteeseen, että se loppuu juuri kun sitä alkaa käyttämään. Kerää kaikki viherkasvisi suihkun ympärille, anna veden virrata ja sammuta vessasta kaikki valot. Haparoi pimeässä ympäriinsä huhuillen ”apua”. Vietä kaksi päivää suihkuhuoneessasi syöden ainoastaan aiemmin vessan lattialle heittelemiäsi pakastamarjoja, ja kumiltekun pätkän, joka on oletteellinen käärme, jonka omin käsin olet metsästänyt.

Tunge kaupasta ostamastasi Champ herkkusienirasiasta sienet kukkaruukkuun, ota pullasuti ja perkausveitsi esiin. Putsaile ja perkaile ammattitaitoisen näköisesti sienet samalla kun puhut lapsille kaiken aikaa siitä mitä ihania herkkuja sienistä valmistatte. Kunnes muistat ettei kukaan perheessänne voi sietää sieniä missään muodossa, ja naapurilta lainassa oleva Sirkka-Jormakin on allerginen niille. Kahden viikon kuluttuas voitkin heittää mätääntyneet sienet biojäteastiaan, josta voit ne taas kaivaa esiin, kun mielesi tekee ”sieniretkelle”.

Koska tuo teksti on tosiaankin jo vanha, päätin tehdä vielä toisen tehtävän listasta jotta ei tule sanomista. Valitsin aiheeksi supersankarit ja antisankarit: 

"Hän istui aina samassa pöydässä kantakuppilassaan,

 kaiketi yrittäen tuoppiin hukuttaa murheitaan. 

Hän harvoin nosti katsettaan, 

tuijotti vain tuoppiaan. 

Hän oli mitä erikoisin supersankari,

hän oli mies joka puheellaan kaikki karkotti. 

Superkykynsä sai vasta täysi-ikäiseksi tultuaan, 

ensi kerran viinaan kiroihin tutustuttuaan. 

Kun hän hörpyn naukkasi, 

ja suunsa aukaisi,

niin kaikki jo hänen luotaan karkasi. 

Yhtye No doubt hänestä laulunkin teki, 

”don´t speak”: ksi sen nimesi. 

Kaikki jo hänen nimensä ties,

 hän on ”ihmeellinen ihan itekseen mies”.

Sillisalaatti osa 1.

Tänään oli varsinainen sillisalaatti kulttuuriohjauksen päivä. Siis hyvällä tavalla. Yleensä käyttäessäni sanaa sillisalaatti olen aiemmin kuvannut jotakin negatiivista,sekavaa, sotkuista yms. mutta vaikka tämä päivä oli varsinainen sillisalaatti, oli se sitä mitä parhaimmassa muodossaan. Osa meistä ei koe kulttuuriohjausta omakseen, mikä on täysin ymmärrettävää, koska me ihmisethän olemme erilaisia. Opettajamme pyrki kuitekin mahdollisimman montaa erityylistä asiaa näyttämällä, auttaa jokaista meitä löytämään jonkin jutun joka saattaisi kolahtaa, ja alkaa tuntua silta ”omalta jutulta”.  Koska taas minulle oli jo koulua aloittaessa selvää, että kulttuuriohjaus on se mikä pääasiallisesti minua kiinnostaa, niin itse sain päivästä todella paljon irti. (Toim huom:En siis sano etteikö muut koulutuksen jutut ole minusta kiinnostavia, vaan tämä on se ehdoton ykkönen.)

Katsastimme netistä muutamia videoita, joidenka aiheuttamia ajatuksia / tuntemuksia meidän tuli katselun jälkeen kirjoittaa ylös.

Ensimmäisenä esitysvuorossa I've only just begun  musiikkivideo / lyhyt elokuva. Itselleni päällimmäisenä nousi mieleen seuraavat ajatukset: Erilaisuus herättää aina vastustusta. Uskonnollisten ja muiden ääriliikkeiden edustajat ovat yleensä aina pahimpia tuomitsijoita. Surullisuus valtasi mieleni siitä että miksei ihminen joka ei teollaan vahingoita muita, saisi olla oma itsensä? Homous ei ole rikos, ei sairaus, ei valinta.  

Seuraavaksi vuorossa oli Signmarkin Fighting, joka nostatti myöskin positiivisuudestaan huolimatta tunteita pinnalle, ja pienen kyynelkareen silmäkulmaan. Kyynelen poikainen johtui siitä että ihailin videosta huokuvaa positiivisuutta, ihmisiä jotka siinä esiintyivät, ja hieman häpeillen mietin kuinka helposti sitä aika ajoin itse luovuttaa, ja valittaa elämän pienistä hidasteista.

Kolmantena vuoroon tuli Kansalaiset feat. Medborgare: Olen suomalainen kappale. En ole pitkään aikaan, josko koskaan kuullut kauniimpaa naislaulajan ääntä kuin tuossa kappaleessa oli. Suomi on monikulttuurinen maa, ja ulkonäkö ei määritä kansalaisuutta. Oman hieman tunkkaisen ajatusmaailmani huomasin kun aluksi jotenkin tuntui oudolta katsoa selkeästi Lähi-Idän suunnalta tulevan nuoren neidon laulavan "olen suomalainen". Vaikka tunne pian katosikin, kun sen tunnistin, on tässä siis minulla selkeästi kasvamisen paikka. 

Näiden biisien jälkeen katsottiin oppilaiden toiveesta seuraava esitys: Meijän Puolue kampanja - Permu, Bulle / GG Caravan. Tätä ei kaiketi olisi tarvinnut laittaa tähän tehtävään, mutta minun on aivan pakko, koska biisi oli ehdottomasti päivän suosikki. Ihailin sitä pilkettä silmäkulmassa millä kappale oli tehty. Kaikki romaneihin kohdistuvat ennakkoluulot luultavasti tuli siinä käytyä läpi, ja sellaisen loistavan asenteen kanssa että oksat pois. Respect.

Näiden jälkeen tutustuttiin vielä flasmobbeihin, vegetable orchestraan ja street artiin. Tähän liittämästäni osoitteesta löytyy muutamia muita street art teoksia kuin mitä tunnilla katsottiin  http://www.boredpanda.com/oakoak-street-art/ 

Tunnin päätteeksi meidän piti vielä miettiä mitä kauneus on: Olen joskus omassa pienessä päässäni asiaa miettinytkin. Miten minulta joskus salpaa hengen kun näen uskomattoman kauniin maiseman: aamun ensi kaste vihreällä lehdellä, kimaltaen kuin timantti, Vesijärven välke miljoonin pienin safiirein auringonpaisteessa... Minulle kauneus on jokaisessa arkipäivässä jotakin mikä hetkeksi saa tajuamaan että elämä on ihanaa. Jotain mikä liikuttaa, saa hetkeksi, edes pienen pieneksi pysähtymään, ihailemaan ja nauttimaan. 

Kolmannen tunnin tehtävä "Tuo Shakespeare nykypäivään"

Eli tehtävänä oli tosiaankin tuoda Shakespearen jokin teos nykypäivään. Valitsin Hamletin. Päätin riimitellä, mutta kun tuo nykykielen käyttö kirjoitetussa tekstissä on vielä minulle kohtalaisen vaikeaa, niin päätin tehdä omannäköisen runon. 

Piirroksen kenties maalaan vielä. Päivitys 24.08: Jepulis maalasin sen...Ei yhtään huonommin tällaiselta onnettomalta sutijalta. 

Jotain mätää tanskanmaalla oli,

kun Hamletin isä, kuningas kuoli.

Ei kukaan osannut aavistaa,

ei osannut epäillä murhaajaa.

Setä Claudius valtaistuinta himoitsi,

sekä Gertruden omakseen halusi.

Vaan Hamlet isänsä haamun kohdattuaan,

tiesi oikean kohtalon kuninkaan.

Hamletin oppiaineena oli filosofia

tarkoitus oli naida kaunis Ofelia.

Kohtalo heitti kapuloita rattaisiin,

elämä päättyi murhiin ja kyyneliin.

Sen piti esittää et päässä viiraa,

samalla kun miettii setänsä murhaa.

Vaan muuttui esitys todeksi,

Hamlet tulikin hulluksi.

Ollakko vaiko eikö olla,

alkoi jo siis hajota polla.

Angstia suurta, surmata itsensä,

vai kuitenkin kuningas, setänsä.

Äitiä myöten kaikki päätyivät hautaan,

pääsikö Hamlet sitten rauhaan?

Jos joskus koston unohtaa,

ja yrittää anteeksi antaa,

ehkä tuolloin onnen suurimman saa?

Verlaan, Verlaan, Verlaan me siis kuljetaan

Ensimmäinen kulttuuriohjauksen "tehtävä" oli retkemme maailmanperintökohde Verlaan http://www.verla.fi/
Opettajan sanoja mukaillen: "Yksi hyvä syy ryhtyä vapaa-ajanohjaajaksi, saa järjestää retkiä itseäänkin kiinnostaviin paikkoihin." Niin kovin totta. Ajan hengen aisti kävellessä tehtaan käytäviä pitkin, ja saatoin pienellä mielikuvituksilla nähdä kuinka ihmiset 6 päivänä viikossa työskentelivät koneidensa äärellä. Työ oli raskasta, mutta voin vain kuvitella kuinka hyvä työyhteisö tuolla on ollut, kun suuri osa työläisistä on asunut hyvin pienen säteen sisällä.  Itsehän olisin tietysti ollut aina järjestämässä jos jonkinlaista yhteistä huvitusta (toukotanssit, kesäteatteri jne),sillä pitää muistaa: "raskas työ, raskaat huvit".

Kävimme myös pienemmällä porukalla kapuamassa Kokkokalliolle katsomaan Hiidenkirnua. Minä nuorempien perässä naama punaisena, keuhkot hoosiannaa huutaen, mutta selvisin kuitenkin. 

Aikamme tuijottelimme myös Verlankosken toisella puolella olevia kalliomaalauksia... Joudun tunnustamaan että vaikka kuinka kalliota tuijottelin, en maalauksia löytänyt. Täytyypi kaiketi käydä uusimassa silmälasit? 

Miksi siis ensimmäistä kertaa elämässäni kirjoitan blogia?

Saimme tehtävän kulttuuriohjauksessa luoda blogi, johon kirjoitamme joka tunnilla tekemiämme asioita. Nimesin tämän blogin yhden suosikkirunoni mukaan, eli Eino Leinon kylttyyri. tämä mielestäni sopi oikein mainiosti, sillä olihan tuo runo osa myöskin pääsykoeesiintymistäni, ja näin ollen osa sitä miksi tätä tehtävää nyt teen. Eino Leino kuvasi runossaan hyvin kuinka laaja käsite kulttuuri onkaan, joten mikä olisikaan sopivampaa kuin aloittaa tämä blogi tuolla runolla: 

“Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!”
Tuo huuto on Suomessa syyri,
mut mikä se on se kyltyyri?
Kas, siinäpä pulma on jyyri.

Se on yhdelle ooppera-kyyri,
taas toiselle Tukholma-tyyri,
Duncan, Forssellin figyyri
tai Parisin polityyri.

Tuhatkarvainen on kyltyyri -
se on Kiinassa Kiinaan myyri -
mut Suomessa Suomen kyltyyri
tuon kaiken on karrikatyyri.

Eino Leino

Itse esitykseen otin mallia alan ammattilaiselta Esko Salmiselta, sillä omista esiintymisistä on jonkin verran aikaa, eikä esitykseen heittäytyminen vuosien tauon jälkeen tullutkaan enää luonnostaan. Esko Salmisen esityksen löysin Ylen elävästä arkistosta http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/esko_salminen_kyltyyri_32042.html#media=32043